Oma musiikki

Omia biisejäni on voinut vuosien saatossa kuulla pääasiassa hevibändieni esittäminä. Näistä Teräsbetoni on ollut toki eniten esillä, mutta unohtaa ei pidä menneiden vuosien “omaa” bändiäni Burning Winteriä saati nykyistä metalliryhmäämme nimeltään All Rise.

Olen julkaissut yksittäisiä kappaleita ja lopulta Puolivälissä-soololevynkin myös omissa nimissäni. Nämä ovat kuunneltavissa esim. YouTubessa, iTunesissa ja Spotifyssa. Bänditoiminnan ohella on virkistävää tehdä lauluja valmiiksi myös yksin; tällöin ei ole riippuvainen muista ja apuun voi kuitenkin pyytää kenet kulloinkin haluaa.

TERÄSBETONI

Hullusta ideasta platinamyyntiin ja euroviisuedustukseen. Siinä Teräsbetoni pähkinänkuoressa. Suomenkielinen ns. true metal oli syntyessään jotakin täysin uutta. Julkaisimme neljä levyä ja teimme satamäärin keikkoja aktiiviaikanamme vuodesta 2005 vuoteen 2011. Kova koulu monella tapaa ja monta äärimmäisen hienoa muistoa. Muutama huonokin. Kirjoitin Teräsbetonille 14 julkaistua biisiä, joista tunnetuin on kultasinkku Taivas lyö tulta.


ALL RISE

All Rise on merkki siitä, että hevimusiikki on suuri rakkaus ja sen tekeminen jatkuu, olivat ympyrät sitten suurempia tai pienempiä. Hienoa musiikkia ja mainioita tyyppiä. All Rise sai alkunsa vuonna 2013. Tuorein julkaisu, Time To Have It -EP julkaistiin keväällä 2023 ja se pitää sisällään kaksi kirjoittamaani kappaletta.

All Rise löytyy myös esimerkiksi kotisivuiltaan, Facebookista ja YouTubesta.


V. RANTANEN & TERÄKSEN VARJO

Teräsbetonin aktiivitoiminnan loppumisen jälkeen minua jäi harmittamaan muutaman nimenomaan Teräsbetonille kirjoittamani kappaleen julkaisemattomuus. Korona-ajan syötyä keikkailumahdollisuudet tartuin härkää sarvista ja lähdin toteuttamaan näitä biisejä Marcus Långin (laulu), Johannes Tolosen (basso) ja Antto Tuomaisen (rummut) kanssa. Tämä projekti synnytti neljän kappaleen EP:n, joka sai hyvän vastaanoton.